Vertaiskulttuuriyhdistys
Eldis Ry

eldis (stadin slangia)
tuli, liekki, valo, tahi tulentekoväline

Vertaiskulttuuriyhdistys Eldis ry on perustettu tukemaan yhteisöllistä kokemuspohjaista kulttuuria Suomessa ja maailmalla. Eldis perustettiin toimimaan järjestävänä tahona ja tukijana olemassa olevalle aktiiviselle yhteisölle. Tahdomme luoda yhdessä tehtäviä avoimia tapahtumia joissa voimme taiteen ja tekemisen kautta tutustua itseemme sekä toisiimme.

Toiminta lainaa vahvasti Burning Man -tapahtuman luomia periaatteita ja monet aktiviteetit liittyvät suoraan tai välillisesti Burning Man -kulttuuriin. Tahdomme mahdollistaa vertaiskulttuurikokemuksia ja tuoda yhteen aiheesta kiinnostuneita ihmisiä. Pyrimme järjestämään vuosittain installaation joka rakennetaan Nevadan Black Rock -aavikolle elokuun lopulla. Lisäksi järjestämme Suomessa yhteisöllisiä tapahtumia kuten Helsinki Decompression. Yhteisömme, kuten kaikki tekemisemme, koostuu halusta tehdä asioita ja määräytyy yhteisen tahtomme mukaan.

Yhteisö

Yhteisömme lainaa arvonsa Burning Man:in ympärille syntyneestä kultturista ja periaatteista. Kannustamme ihmisiä osallistumaan pyyteettömästi ja laittamaan itsensä sekä taitonsa peliin. Arvostamme yksilöllisyyttä ja henkilökohtaisia rajoja, kuitenkin rohkaisten ihmisiä kokeilemaan uutta ja siten kehittämään itseään. Yhteisöllisyys ja kokemuksellisuus on tekemisemme keskipisteessä. Osa tarkoitusta on jakaa muille sitä mitä tuomme mukanamme, siten altistaen itseämme myös muiden tiedolle, taidoille tai mieltymyksille. Tekemisemme tarkoituksena ei ole tuottaa rahaa, toivomme siten myös yhteistyökumppanimme osallistuvan avoimin mielin toimintaamme.

Burning Man ja 10 periaatetta

Radikaali osallistaminen - (Radical Inclusion)

Jokainen voi olla osa Burning Man -tapahtumaa. Toivotamme tuntemattomat kunnioittaen tervetulleiksi. Yhteisössämme toimimiselle ei ole mitään ennakkovaatimuksia.

Lahjoittaminen - (Gifting)

Yhteisömme on omistautunut antamiselle. Lahja annetaan ehdoitta. Lahjan antamiseen ei kuulu ajatusta vastalahjasta tai vaihtokaupasta.

Epäkaupallisuus - (Decommodification)

Säilyttääksemme lahjoittamisen kulttuurin - yhteisömme pyrkii luomaan sosiaalisen ympäristön, jossa ei ole kaupallista sponsorointia, maksuja tai mainoksia. Olemme valmiit puolustamaan kulttuuriamme kaupalliselta hyväksikäytöltä. Vastustamme osallistumisen korvaamista kuluttamisella.

Radikaali Itsenäisyys - (Radical Self-reliance)

Burning Man rohkaisee ihmisiä löytämään, käyttämään ja luottamaan sisäsiin kykyihinsä.

Radikaali Itseilmaisu - (Radical Self-expression)

Radikaali itseilmaisu nousee yksilön tai ryhmän ainutlaatuisista kyvyistä. Kukaan ulkopuolinen osapuoli ei voin määrittää muiden itseilmaisun laatua. Itseilmaisu on myös lahja muille. Hyvän ilmaisun henkeen kuuluu ilmaisun kohteen kunnioittaminen ja huomioiminen.

Talkoot - (Communal Effort)

Talkoot on vissiin Ameriikassakin jotenkin erityinen ja ihmeellinen juttu.

Yhteisövastuu - (Civic Responsibility)

Arvostamme yhteiskuntaa. Tapahtumia järjestävien yhteisön jäsenten tulisi huomioida yleinen hyvinvointi ja aktiivisesti jakaa velvollisuutta osallistujien kesken. Järjestäjien tulisi myös kunnioittaa lakia ja järjestystä.

Jälkiä jättämättä - (Leaving No Trace)

Yhteisömme arvostaa luontoa ja ympäristöä. Pyrimme toimimaan jälkiä jättämättä, kun kokoonnumme tai järjestämme tapahtumia. Mahdollisesti jättäen jälkeemme puhtaamman ympäristön kuin saapuessamme.

Osallistuminen (Participation)

Yhteisömme on sitoutunut kannustamaan osallistumista. Uskomme että muutos, oli se henkilökohtaista tai yhteiskunnallista, voi vain syntyä syvästi osallistavasta toiminnasta. Saavutamme olemisen, tekemisen avulla. Kaikki kutsutaan töihin. Kaikki kutsutaan leikkimään. Luomme aitoa maailmaa toiminnalla joka kumpuaa sydämestä.

Välittömyys (Immediacy)

Asioiden välitön kokeminen on monella tavalla olennainen arvo kulttuurissamme. Puskemme toisiamme ylittämään esteitä jotka estävät meitä tuntemasta omaa itseämme, näkemään kanssaihmisten todellisuutta, olemaan osa yhteiskuntaa tai koskettamaan luontoa joka on ihmistä voimakkaampi.

Projektit

Eldis Ry mahdollistaa sekä monimutkaisia ja pitkälle mietittyjä installaatioita että lyhyempiä kokeellisia projekteja. Pääosa toiminnasta on kohdistunut taideinstallaatioiden rakentamiseen Burning Man tapahtumaan USAssa. Kehitämme myös kotimaassa tapahtuvaa toimintaa mahdollisuuksien mukaan.

Toteutetut Projektit

Aavikolla on rankkaa

Eldis Ry syntyi tarpeesta mahdollistaa yhteisöllisiä taiteellisia projekteja. Yhdistyksen jäsenillä on takanaan paljon kokemusta aikaisemmista projekteista, joista osan löydät tältä sivulta. Listatut projektit on toteuttanut joko Eldis tai olennainen osa Eldiksen jäsenistä ennen yhdistyksen virallista perustamista.

Space on Fire

Mitä ja Milloin

Space on Fire -hanke yhdistää suomalaista avaruus- sekä arkkitehtuuriosaamista ennennäkemättömällä toimintatavalla. Projektin ensisijaisena tarkoituksena on viedä suomalaista avaruusteknologiaa sekä puuarkkitehtuuriosaamista yhdistävä taideinstallaatio maailman suurimpaan ulkoilmataidetapahtumaan, Burning Maniin elokuussa 2017. Tavoitteena on luoda yleisölle innostava kokemus yhteydestä avaruuteen ja tuoda avaruusteknologiaa lähemmäs ihmisiä, jotka eivät muuten sitä vahvasti kohtaisi. Itse teknologian ja muotoilun luoman kokemuksen lisäksi, tarkoituksena on järjestää lyhyitä tieteellisiä ja taiteellisia luentoja aiheen ympäriltä.

Projektin tarkoitus on muodostaa yhteys avaruuteen Burning Maniin vietävän satelliittien maa-aseman kautta ja luoda yhteyden pohjalta kokemus sitä varta vasten rakennettuun puiseen kupoli- rakennukseen.

Projekti mahdollistaa myös pilotin laajentamisen kokonaisuudeksi, jossa eri toimijat kehittävät yhdessä pilotin eri osa-alueita. Projektiin kuuluu myös aiheen akateeminen tutkimus, josta vastaa Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu. Projektin käytännön toteutuksesta vastaa Vertaiskulttuuri- yhdistys Eldis ry, jonka jäsenten toimesta on toteutettu aiemmat Aalto on Fire sekä Koulu on Fire hankkeet Burning Man:ssa vuosina 2015 ja 2016.

Miten

Hankkeen keskiössä on yhdessä tekemisen kulttuuri, co-creation, jossa eri taustaiset ammattilaiset tekevät vapaaehtoistyötä mielekkääksi kokemansa teeman parissa. Tämä puolestaan tuo projektin ammattilaisille uutta osaamista, siihen osallistuville organisaatioille täysin uudenlaisia verkostoja, avaa uusia tutkimusväyliä sekä tuo Suomen elinkeinoelämälle lisää mahdollisuuksia kehittää todella innovatiivisia vientituotteita niin koulutuksen kuin teemaan liittyvien tuotteiden kannalta.

Kolmantena teemana on koulutus, joka sitoo yhteen hankkeen eri toimijoita. Institutionaalisena alustana yhdessätekemiselle toimii Aalto-yliopisto, esimerkiksi projektiryhmän tapaamiset ja työ tehdään Aallon Design Factory:lla, mutta pilottiprojektimme toki tarjoaa koko Suomen yliopistokentälle mahdollisuuden kehittää aidosti poikkitieteellisen toimintatavan.

Burning Man pilotin kohteena

Burning Man on Yhdysvaltojen Pohjois-Nevadassa vuodesta 1986 järjestetty tapahtuma, jossa viikon ajaksi rakennetaan Black Rock City -väliaikaiskaupunki. Tapahtuma kerää 70,000 osallistujaa vuosittain ja se on maailman arvostetuimpia innovaatiotapahtumia. Burning Manin aavikkomaiseman keskeltä löytyvät lukuisat leirit, joissa pidetään lukuisia työpajoja. Työpajat ovat tapahtuman keskeisin tapa luoda interaktiota muiden tapahtuman kävijöiden kanssa. Tapahtumasta tekee erityisen se, että siellä ei ole lainkaan valmista infrastruktuuria tai ohjelmaa, vaan kaikki on osallistujien rakentamaa ja se on myös tunnettu sen omintakeisesta talousjärjestelmästään.

Tapahtuma on inspiroinut lukuisia yrityksiä ja kansalaisaloitteita (mm. Google, Solar City, Burners Without Borders, Black Rock Solar) ja on tärkeä osa Piilaakson luovaa ekosysteemiä. (Entrepreneur, 2014; TechCrunch, 2014, Turner, 2009). Tapahtumassa käyvät vuosittain lukuisat yritysjohtajat, kuten Elon Musk (Perustaja, Tesla Motors, SpaceX, Solar City) Larry Page (Perustaja, Google), Sergey Brin (Perustaja, Google) Eric Schmidt (Toimitusjohtaja, Google), Mark Zuckerberg (Perustaja, Facebook), joiden yhtiöiden perustamiseen tai toimintaan Burning Man on vaikuttanut merkittävästi. (VentureBeat 2014; SFGATE 2014)

Takaisin projekteihin

Koulu on Fire

Koulu on Fire

Koulu on Fire on vuoden 2017 loppuun kestävä projekti, jonka tarkoituksena on viedä vaihtoehtoinen vertaisoppimiskonsepti Burning Man -tapahtumaan vuonna 2016, useaan Regional Burn -tapahtumaan sekä erilaisiin matalan infrastruktuurin asumuksiin, kuten pakolaisleireihin tai slummeihin vuoden 2017 aikana. Hanke on osa Oskari Pastilan kuvaamaa dokumenttielokuvaa.

Hankkeen ytimessä oleva Koulu -konsepti on ajatushautomo Demos Helsingin luoma vertaisoppettamisen järjestelmä. Sen keskeinen ajatus on, että jokaisella on jotain opetettavaa ja jokainen haluaa oppia jotain. Yhdessä tekeminen, inspiraatio, hauskuus, luovuus, omien taitojen jakaminen ja eri ikäisten ihmisten osaamisen esiintuominen tuottavat onnistuneen oppimiskokemuksen.

Koulu on Fire

Käytännön toteutuksena Koulu - konseptin tarkoituksena on luoda mahdollisimman kevyt ja helposti leviävä versio konseptin mukaisesta opettajankoulutuksesta sekä levittää koulutusalusta sinne, missä sitä kipeimmin tarvitaan. Oppimisen lisäksi resursseiltaan niukkoihin toimintaympäristöihin sopivan Koulun tarkoitus on luoda luottamuksen rakenteita ja yhteisöjä väliaikaisiin asumuksiin, kuten pakolaisleireille sekä suurkaupunkien kasvaville slummialueille. Hankkeen pilotointi toteutetaan Burning Man – tapahtumassa. Konseptin tutkimukseen liittyen, suomalainen koulutusvienti ei yleensä ole helposti monistettavaa tai sopeutuvaa vaativiin olosuhteisiin. Monistettavuuden keskeinen tunnistettu ongelma on ymmärtää kohdeympäristön sisäisiä eroavaisuuksia, kulttuuria ja toimintaympäristöä, mutta tutkimus aiheesta on puutteellista.

Takaisin projekteihin

Helsinki Decompression
2.-3.12.2016

Helsinki Decompression -tapahtuman tarkoituksena on toteuttaa ensimmäinen Suomen Burner-yhteisön tapahtuma, joka tuo yhteen eri kulttuurien toimijoita. Tapahtumapaikkana tulee toimimaan Cirko Helsingin Kalasatamassa.

Tapahtuman on tarkoitus tuoda esille Burner-kulttuuria laajemmalti esiin Suomessa ja edistää osallistavien toimintatapojen kehittämistä.

Takaisin projekteihin

Aalto on Fire

Aalto on Fire

Aalto on Fire oli tietääksemme ensimmäinen suurempi yliopiston toteuttama projekti, joka on toteutettu Burning Man -tapahtumaan. Innokkaiden Aallon opsikelijoiden aloittama projekti sai kannustusta ja apua Aallto-yliopiston työntekijöiltä ja aktiivisilta tutuilta ihmisiltä. Projektin tarkoituksena oli viedä suomalaista talkoohenkeä maailmalle, rakentamalla installaatio yhteisöllisyydestänä tunnettuun taide-tapahtumaan Nevadan Aavikolle. Lopputuloksena oli kuusi metriä pitkä, puinen, värikkäästi valaistu Tuonen Hauki. Hauen leukojen sisällä seisoi neljän hengen soitettava kantele, jonka tuottamaa musiikka saattoi kuunnella auringolta turvassa hauen niskan sisällä.

Takaisin projekteihin

Yhteystiedot

Vertaiskulttuuriyhdistys Eldis Ry - Helsinki

Kokoonnumme saatavilla olevissa tiloissa, kuten yhteistyökumppaniemme toimitiloissa tai julkisissa tiloissa. Ilmoitamme tapahtumista FB-sivuilla.

VERTAISKULTTUURIYHDISTYKSEN VAALI- ja VUOSIKOKOUS 8.5.2023 klo 19:00, Pro Art Pasilan tiloissa.

Esityslista 1

Esityslista 2

Osoitteet ja sivustot

Rights - Oikeudet

Credits

Sivuston kuvat ovat useista eri lähteistä, mukaan lukien Eldis Ry:n jäseniltä ja projektien osallistujilta. Joillain kuvilla on avoin lisenssi tai ne ovat lisenssivapaita. Erityiset kiitokset NASA:lle.


Photos on this site are from various sources, including Eldis Ry members and project participants. Some have an open licence or are in public domain (CC0). Special thanks to NASA.

Elements

Text

This is bold and this is strong. This is italic and this is emphasized. This is superscript text and this is subscript text. This is underlined and this is code: for (;;) { ... }. Finally, this is a link.


Heading Level 2

Heading Level 3

Heading Level 4

Heading Level 5
Heading Level 6

Blockquote

Fringilla nisl. Donec accumsan interdum nisi, quis tincidunt felis sagittis eget tempus euismod. Vestibulum ante ipsum primis in faucibus vestibulum. Blandit adipiscing eu felis iaculis volutpat ac adipiscing accumsan faucibus. Vestibulum ante ipsum primis in faucibus lorem ipsum dolor sit amet nullam adipiscing eu felis.

Preformatted

i = 0;

while (!deck.isInOrder()) {
    print 'Iteration ' + i;
    deck.shuffle();
    i++;
}

print 'It took ' + i + ' iterations to sort the deck.';

Lists

Unordered

  • Dolor pulvinar etiam.
  • Sagittis adipiscing.
  • Felis enim feugiat.

Alternate

  • Dolor pulvinar etiam.
  • Sagittis adipiscing.
  • Felis enim feugiat.

Ordered

  1. Dolor pulvinar etiam.
  2. Etiam vel felis viverra.
  3. Felis enim feugiat.
  4. Dolor pulvinar etiam.
  5. Etiam vel felis lorem.
  6. Felis enim et feugiat.

Icons

Actions

Table

Default

Name Description Price
Item One Ante turpis integer aliquet porttitor. 29.99
Item Two Vis ac commodo adipiscing arcu aliquet. 19.99
Item Three Morbi faucibus arcu accumsan lorem. 29.99
Item Four Vitae integer tempus condimentum. 19.99
Item Five Ante turpis integer aliquet porttitor. 29.99
100.00

Alternate

Name Description Price
Item One Ante turpis integer aliquet porttitor. 29.99
Item Two Vis ac commodo adipiscing arcu aliquet. 19.99
Item Three Morbi faucibus arcu accumsan lorem. 29.99
Item Four Vitae integer tempus condimentum. 19.99
Item Five Ante turpis integer aliquet porttitor. 29.99
100.00

Buttons

  • Disabled
  • Disabled

Form